Tällä terassilla tapahtui Mads Mikkelsenin kohtaaminen, iik.
Viikko ja sellaisen puolikas Suomessa hurahtivat valtavan nopeasti ohitse. Osittain ehkä siksi, että onnistuin puolet ajasta olemaan taas jossain kummallisessa keuhkoflunssassa. Mutta ei ainakaan tarvinnut olla yksin kipeänä, vaan sai ihan huolella leikkiä vanhempien luona marttyyriä. Olen tämän vaihtojakson aikana ollut niin usein kipeänä, että voin kyllä vankalla kokemuksella vahvistaa, että ulkomailla yksin kipeänä oleminen on paskaa. Jos vaikka tämän loppukevään pysyisi terveenä. Pliis?
Sää ei Suomessa kovasti suosinut, sain kokea kymmenen sentin loska kerroksen, tihkusadetta ja lähes pakkasta. Mutta eipä tuullut. Juhlat, hurraat ja tuuletukset! Kööpenhaminan tuulta ei totisesti jää ikävä.
Kaikesta huolimatta loma oli oikein mukava. Oli mahtavaa nähdä niitä kavereita, joita ehti, ja jotenkin osasi taas arvostaa Helsinkiä enemmän. Olen tosi huono tekemään asioita, tykkään vaan kyhjötellä läpi samoja rutiineja. Ajoittain pidän vähän liikaa tutusta ja mukavasta. Mutta samalla olen aina halunnut olla enemmän tekijä. Täällä sitä on päässyt opiskelemaan, kun kaikki on niin uutta ja mielenkiintoista – ei ollut rutiineita joihin kangistua. Olen jaksanut lähteä kokemaan ja näkemään muutakin kuin koulun, kaupan, kirjaston ja kodin väliä. Niihin kun voi jopa tämä mukavuuden haluinen laiskottelija kyllästyä. Toivon, että rutiinien rikkominen (silleen sopivassa määrin) jatkuu, kun muutaman kuukauden päästä palaan Suomeen.
Ennen pääsiäislomailua ajattelin, etten varmaan enää osaa olla takaisin Suomessa (joo, ha ha ha) ja palata omaan sikäläiseen arkeen. Toki se varmasti tulee olemaan todella haastavaa, mutta loman aikana syntyi luottamus siihen, että varmasti se elämä lähtee taas rullailemaan pohjoiseen palatessa. Pitää vaan antaa itselleen aikaa.
Suomi siis piti hyvänä ja Tanska otti vastaan sitäkin paremmin. Eilinen aamulento meni puoliunessa ja havahduin kunnolla vasta kun lentokoneen pyörät koskettivat kiitorataa. Auringonpaiste meinasi sokaista. Pakoilinkin väsyneen vampyyrinlailla ihanaa ilmaa koko eilisen päivän, pysyttelemällä turvallisesti huoneeni suojassa. Tänään tekosyitä sisällä pysymiseen ei enää ollut, sillä laukku oli jo edellisenä päivänä purettu ja nostettu kaapin päälle, huone siivottu, henkilökohtaisesta hygieniasta huolehdittu mm. suihkussa käynnillä ja pyykkikone oli pyörittänyt kolme koneellista pyykkiä. Lisäksi jääkaappi huusi loman jälkeistä tyhjyyttään.
En ollut ulkoilu ajatukseni kanssa yksin, vaikutti siltä kuin koko Kööpenhamina olisi lähtenyt liikkeelle. Ruokakaupoista vain hyvin harvat olivat auki, mutta kahvilat ja ravintolat paikkasivat tätä puutetta. Jokainen terassin tapainen oli täyttynyt ihmisistä. Myös pihat ja puistot olivat täynnä auringosta nauttivia ihmisiä. Hymyilin tyhmänä niin leikkipuistossa leikkiville lapsille, lenkkeilijöille, pyöräilijöille kuin vapaana jolkotteleville koirille. Sanojen meget hyggelig kuuleminen sai melkein hyppimään ilmaan ilosta. Puissa näkyi vihreää. Pa-ras-ta!
Sisäisen vampyyrini ulkoiluttamisen ja kaupassa käynnin jälkeen olen viettänyt viimeisen lomapäiväni katselemalla latino energialla maustettua draamaa nimeltä Jane The Virgin (muistuttaa Ugly Bettyä telenovela mausteella), lukemalla keskiviikon luennon artikkelin (koska olen ollut näin ajoissa opiskelujeni kanssa, aurinko taisi monellakin tapaa mennä päähän) ja yrittänyt päästä yli Hätä-Miikka addiktiosta kuuntelemalla kaikkea hyvää Ruotsista.
Vielä kolmisen kuukautta tätä, kyllä kelpaa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti