Lähtöä edeltävä yö

Laukut on pakattu ja äidin antama taksiraha polttelee taskussa. Elämäni sain survottua yhteen täpötäyteen matkalaukkuun sekä tuota matkalaukkuakin täydempään rinkkaan. Eikä ehkä sovi unohtaa käsimatkatavaroina, yhdessä suuren marimekon kangaskassin kanssa, palvelevaa kettureppua. Jos ilman lisäkiloja selviän, niin pienet voitontanssit ennen turvatarkastusta ovat paikallaan. Turvatarkastuksessa (tai sen jälkeen tavaroita takasin paikoilleen pakkaillessa) tuskin naurattaa, kun koko repun sisältö pitää levittää noin tuhannelle ja yhdelle muovialustalle, koska läppäri, kamera, videokamera, ulkoinen kovalevy, piuhat, hajuvedet ja mitä näitä nyt on. Aika lähellä siellä maksimia, 54 kiloa, liikutaan. Niin, että miten niin ihanaa päästä turhasta tavarasta eroon ja kevyin kantamuksin uusiin seikkailuihin? Nolointa on se, että en koe pakanneeni mitään turhaa. Onneksi isän kyyti kuljettaa kentälle ja taksi sitten parin viikon verran majapaikkanani toimivaan huusholliin.

Tavarat ovat laukuissa sellaisella säntillisyydellä, että kunhan ne tässä seuraavien parin viikon aikana räjäytän huoneeseeni, tulen niitä tuskin noinkaan pieneen tilaan (toim. huom. pieni tila on tässä hyvin suhteellinen ja venyvä käsite) saamaan. Oman hivenen huonon kärsivällisyyteni kanssa, ilman äidin apua vieläpä, päädyn luultavasti siihen lopputulemaan, että olen noin viiden laukun kanssa seuraavassa kohteessani. Noh, tulevaisuuden Riikan ongelmia. Mutta mikäs olisikaan sen koleampaa, kuin muutta taas taksilla seuraavaan osoitteeseen. En edes osaa kuvailla, miten helpottunut olo tuli, kun tajusin, että taksit ovat olemassa. Kerranhan tässä vain eletään villiä vaihtarielämää, joten laitetaan kaljarahat mielummin muuttomatkaan. Ihan vain mielenterveyden säilyttämisen nimissä. Mitäs olen ääliö ja roudaan naurettavaa määrää roinaa ja rompetta mukanani.

Nyt on suhteellisen helpottunut olotila. Iltakymmeneltä oli laukut kasassa eikä huomenna tarvitse tehdä muuta kun nukkua pitkään, pukea ja syödä lounas. Nyt vasta tajusin, miten paljon on stressannut ja rassannut tuo pakkaus puoli, koska tuli todella paljon mielyttävämpi olo, kun laukut oli raahattu eteiseen odottamaan huomista. Se iskän taksikyyti voisi suunnata hyvissä ajoin kentälle niin, että on sitten aikaa tapella matkatavaroiden kanssa, niin lähtöselvityksessä kuin turvatarkastuksessa.

Kunhan loppuisi tämä kierroksilla käynti, niin saattaisin pystyä nukahtamaan. En oikein osaa edes kuvailla fiiliksiä. En tavallaan tällä hetkellä jännitä paljoa, on vain liikaa energiaa. Tai no jännittää toki, mutta jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmin. Uutta arkea odotan todella innoissani, vaikka sen sujuvuus ja kaikki mahdollinen sen suhteen vielä jännittääkin. Onneksi jännittäminen ja kaikki sen kaltaiset tunteet ovat hyvin positiivisia, sillä ne kertovat siitä, että taakse jää jotain todella mieluista, mutta myös edessä on vielä paljon uusia seikkailuja, joita innolla odottaa.

Edelleenkään en oikein tajua mihin olen lähdössä. Tai, että olen ylipäänsä lähdössä. Tai, että olen lähdössä johonkin aivan muualle kuin vain pienelle lomamatkalle. On myös ihan hullua ajatella, miten tammi-helmi-maaliskuu kuluivat vaihtohakemuksen kanssa tapellessa, ja nyt olen ihan oikeasti lähdössä. Silloin lähtö tuntui niin kaukaiselta.

Jos sitä vaikka nukkuisi hetken, niin saapuisi mahdollisimman skarppina uuteen kaupunkiin.