Ikävästä ja kaiken välttelystä

Viimeinen työpäivä vaihtui kuumeessa nukkumiseen. Koko tiistai meni flunssapöhnässä. Niin perus, että napsataa työstressin loppumisen kunniaksi tauti päälle. Keksiviikkona hivenen skarppasin, kun kavereita tuli kylään juhlistamaan neljännesvuosisataa ja moikkaamaan ennen Kööpenhaminaan lähtöä. Oli oikein mukava ilta ja ihana nähdä rakkaita ihmisiä. Nyt onneksi flunssa tuntuu pahimman otteensa irroittaneen eikä muistona ole kuin matala ääni ja pieni yskä. Eilen jaksoin käydä hoitamassa viimeiset pakolliset asiat kaupungilla. Ostin mm. paljon karkkia ja suklaata, joilla aion yrittää lahjoa itselleni kavereita. Ovelaa.

Juhlissa tuli mietittyä, mitä tulee ikävä. Varmasti kuukausien aikana vaikka mitä, mutta en vielä osaa edes arvata, mitä sellaiset pienet arkiset jutut voisivat olla. Etukäteen en osaa ajatella mitään varmaan siksi, koska odotan innolla sitä, että saan luoda ihan uudenlaiset rutiinit ja uuden arjen, vaikka se tuleekin varmasti aluksi olemaan rankkaa. Olen menossa Pohjoismaahan, joten luulisi ettei aivan valtavia eroja ihan hurjasti ole. Luulen, että nuo pikku jutut tulevat vasta siellä vastaan. Mutta ihmisiä tulee varmasti kova ikävä. Ja vielä harmittavat myös kaikki kivat tapahtumat jotka menevät ohi, mutta ehkä sekin harmitus helpottaa, kun omassa Kööpenhamina elämässä alkaa tapahtua.

Kavereille moikkien heittäminen on tehnyt tästä lähdöstä taas niin konkreettista. Muutama hassu päivä. Eilen aloittelin vähän pakkaamista. Kohta pääsen sitä taas jatkamaan. En pakkaamista noin muutenkaan erityisesti rakasta, mutta nyt se tuntuu jotenki ylitsepääsemättömän raskaalta ja väsyttävältä. Ehkä eniten ahdistaa se, kun joutuu oikeasti joka ikistä kiloa raahaamaan mukanaan. Siksi mikään turha rompe ei kiinnosta yhtään, mutta en jaksaisi miettiä tarpeeksi mikä on tärkeää ja mikä ei. Nämä on näitä hetkiä kun toivoisin, että mulla olisi Hermionen laukku, jonka sisään voi heittää vaikka mitä, ja silti se pysyy mukavan pienenä ja kevyenä.

Olen lentokentällä niin pian, että sitä ei voi edes käsittää. En ole koko lähtöä vieläkään sisäistänyt, ja tuskin tulenkaan ennen kun muutama viikko tai kuukausi Kööpenhaminssa on vierähtänyt. En osaa ees yhtään tarpeeksi tanskankielisiä kohteliaisuuksia tai perus sanastoa. Onneksi sain syntymäpäivälahjaksi perunan, jos sen avulla alkaisi tuo tanska sujua, hah. En tiedä tanskan kuningattaren nimeä saati yhtään mitään tanskan historiasta tai nyky päivästä. No heti metrossa sitten ilmaislehti käteen ja kulttuuria ihmettelemään. En edes tiedä millaista säätä sinne on ensi viikoksi luvattu. En tiedä mitään.

Tänään lähden vielä Sammattiin yöksi karkuun pakkaamista. Loput viikonlopusta vietän sukuloimassa ja ravintolapäivässä pyöriessä. Nekin oikein ovelia tapoja vältellä kaikkea tärkeää, kuten sitä pakkaamista.