Viime viikolla Kööpenhamina oli pukeutunut vaaleanpunaiseen kukkapukuun, kun kirsikka- ja magnoliapuut puhkesivat pitkään jatkuneen auringonpaisteen yllyttäminä kukkaan. Kameranlinssini ei kukkaloistoa ehtinyt ihastelemaan, sillä jollain taialla liimasin takamukseni opiskelemaan viikon jokaisena arkipäivänä (tuo hetkellinen mielenhäiriö ei ole ottanut tällä viikolla uutta tuulta alleen, vaan käyttöön on otettu tuttu ja rakentava lopeta opiskelu seinään, koska lähestyvät palautuspäivät stressaavat sinua liikaa, ja stressaa sitten tekemättömyydestä vielä vähän lisää –taktiikka). Silmäkamera onneksi painoi kaupungin kukkaloistoa muistiin. Viikonloppuna pitkään jatkunut kevätsää otti takapakkia ja sade piiskasi tuon kukkaloiston historiaan.
Keväinen Kööpenhamina on mieletön. Tuntuu kuin kaupunki olisi vain yhtenä aamuna herätessään päättänyt, että nyt on kevät. Keväänmerkit ilmestyvät kuin tyhjästä, ja ensimmäisen huomattuaan niitä näkee kaikkialla; ihmiset hymyilevät tuntemattomille vastaantulijoille, puistot ja kahviloiden terassit täyttyvät ihmisistä samalla kun viikonloput täyttyvät erilaisista ulkoilmatapahtumista, linnut laulavat aamusta iltaan, puistoissa tuoksuvat kukat sekä multa, ja aurinko sallii meidän nauttia säteistään aina päivä päivältä pidemmälle iltaan.
Kaikkien näiden kevään ihmeiden keskellä ajatuksiin on hiipinyt väistämättä tulevaisuudessa häämöttävä kotiinpaluu. Jopa kirjastossa tuskan hikikarpalot otsalla valuen vietetyt hetket saavat nostalgia kanavan päälle, ja ajatus kotiinpaluusta on, sen selkeine hyvine puolineenkin, alkanut tuntua täysin vastenmieliseltä. Täällä olisi niin paljon koettavaa ja nähtävää vielä. Kaikki, siis a-i-v-a-n kaikki (myös se kirjastossa vietetty aika), tuntuu maagiselta. Elämä kulkee täällä mukavasti, en jaksaisi pakata laukkuja ja totutella uus-vanhaan arkeen Helsingissä. Toistan vähintään tunnin välein lausetta en lähden täältä pois kuin uhmaikäisen 3-vuotias.
Onneksi aikaa nauttia tästä ihanuudesta on vielä kaksi kuukautta. Tuohon kaksikuukautiseen mahtuu vaikka miten monta mukavaa seikkailua. Muutaman viikon kuluttua matkustan Lontooseen treffaamaan Kaisaa, ensi kuun lopussa vietän muutaman yön vuokraisäntieni kesäpaikalla Pohjois-Jyllannissa ja kesäkuussa seikkaillaan kavereiden kanssa autolla ympäri Tanskaa. Auringon paistaessa ja vaihtoajan hiljalleen huvetessa osaa ottaa jokaisesta päivästä ja viikonlopusta kaiken irti.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti