Suhteellisen lämmin syksy on viimeisen viikon sisällä näyttänyt ottaneen lopputilin ja tänne etelään on vihdoin saapunut jotain talven kaltaista, vaikka ruoho vielä vihertääkin. Asteet pysyvät kympin matalammalla puolella, pimeys laskeutuu illalla ennen viittä, ennen pimeän saapumista kaiken peittää yleinen harmaus ja mereltä puhaltaa niin kova tuuli, että ikkunat paukkuvat. Rännän täällä korvaa pienin pieni sumunkaltainen tihkusade.
Tänään vietettiin minun sekä tuon harmaan ja tuulisen Kööpenhaminan kuukausipäivää. Tasan kolme kuukautta napsahti nimittäin mittariin. Sitä juhlistimme liian myöhään nukkumisella, puolikkaalla Haribon karkkipussilla, tanskan tunnilla käväisyllä, ihan itse tehdyllä pasta-aterialla ja illan Putous-maratoonilla. Ei näin muutaman kuukauden jälkeen enää viitsi liikaa hössöttää.
Tänne saapumisesta tuntuu olevan samalla ikuisuus ja samalla taas nämä menneet kolme kuukautta ovat viilettäneet ohi lähes huomaamatta.
Kaikista ennen lähtöä jännittämistäni asioita olen selvinnyt (ainakin lähes) kunnialla: kavereita löytyy, englanti sujuu ainakin ajoittain ihan noh sujuvasti, tanskaakin olen ihan minimaalisesti alkanut ymmärtämään (vielä kun uskaltaisi aloittaa sen puhumisen), koti on hyggelig, opinnoistani en ole koskaan aiemmin ollut näin innostunut (vaikka tuo akateeminen englanti tuottaakin edelleen päänvaivaa), ja pyöräily sujuu säällä kuin säällä.
Sanottakoon vaikka niin, että Jeg kan godt lide at bo i København. Edelleen. Kaikesta huolimatta ja juuri sen takia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti