Illallisella Mads Mikkelsenin kanssa ja muita vähän tylsempiä tarinoita

Kööpenhaminan keskustan länsipuolelle sijoittuu jokimaisesti peränjälkeen kolme tekojärveä: Sankt Jørgens Sø, Peblinge Sø sekä Sortedams Sø. Niiden rannoilla on ollut mukava syödä lounasta luentojen välissä, nautiskella syyskuun lämpimistä illoista tai uhmata pyörän kanssa hurjaa syystuulta.

Viikko neljä Tanskanmaalla pyörähti mittariin. Perjantaina onnistuin käymään ensimmäisen tanskankielisen keskustelun. Tai no, öh, ehkä vähän liioittelun makua. Sanoin kassalle tervehdykseksi hej, ej tak keräilytarroille ja ja tak kuitille. Mutta ei tarvinnut turvautua Sorry I don't speak Danish -lauseeseen kertaakaan, kun kassaneiti kysäisi jotain, mikä oli oikein mukavaa vaihtelua. Opiskelukuvioiden takia vähän vaikeissa ja kurjissa fiiliksissä menneen loppuviikon jälkeen, oli mukavaa hypätä Malmöhön vievään junaan lauantaina. Liikkeellä oltiin 15 hengen vaihtariporukalla. Pyöriskeltiin ja ihmeteltiin kaupunkia. Syötiin lihapullia ja fikattiin. Sunnuntaina kierreltiin Julian ja Marian kanssa läpi yksi katukirpputori ja tehtiin ruokaa. Löysin lähes iskemättömät Vansit ja vuonna 2010 ostaneelle tähtipaidalle kaksosen. Vanha versio paidasta olikin jo hyvin loppuun rakastettu. Tänään käytiin Anna-Riikan kanssa luennon jälkeen, tässä molempien kotikulmilla Østerbrossa, syömässä. Nautittiinkin niinkin ookoosta vieruspöytäseurasta kuin Mads Mikkelsen!! Nyt on kyllä tanskalainen olo, vaikkei tanskan kielen taito vielä riittänytkään salakuunteluun. Tyydyttiin vain tuijottelemaan "vaivihkaa", että varmistuttiin tyypin henkilöllisyydestä.

Mutta siihen kurjuuteen. Viime viikon loppupuoliskon kamppailin sen kanssa, että olenko liian nössö, säälittävä ja luovuttaja, jos lopetan poliittisen antropologian kurssin. Päädyin lopulta siihen, että vaikka kuinka hetken tuntuisi luovuttajalta, niin yleisen mielenterveyden, itsetunnon ja jaksamisen kannalta on vaan parempi todeta, että ei tuo kurssi vain vielä ollut minua varten. Yritin varmaan yli 10 tuntia kirjoittaa esseetä, jossa piti vastata kahteen kysymykseen kuuden artikkelin pohjalta, jotka oltiin saman viikon aikana luettu ja käsitelty luennoilla. Pituutta ei vaadittu kuin noin 2,5 sivua, mutta en vain yksinkertaisesti saanut mitään aikaiseksi. Jopa antropologiaa muutaman vuoden opiskelleet ja Britteinsaarilta kotoisin olevat kaverit ovat hakanneet päätään seinään ja tuskailleet kurssin kanssa. Se lohduttaa vähän. Lisäksi koitan uskotella itselleni, että luovuttaminen oikeassa kohdassa on vain merkki kypsyydestä ja rohkeudesta. Ja eipä tässä hätää, suoritan tuon kurssin sitten tammikuun alussa, kun se uudestaan alkaa. Olen sitten ehkä vähän paremmin valmistautunut vaikean aiheen selättämiseen. Kurssi kun noin muuten oli ihan järjettömän mielenkiintoinen.

Suomen puolen kannalta tuon kurssin tiputtaminen ei suoranaisesti vaikuta onneksi mihinkään, mutta täällä vaaditaan 30 opintopistettä lukukaudelta. Pitänee siis etsiä yliopistolta nyt joku yhteishenkilö kenen kanssa käydä selvittämässä, saanko opiskella vain nämä reilut 20 opintopistettä. Vai pitääkö yrittää napata vielä joku kurssi tuohon syyslukukauden toiseen puoliskoon, joka alkaa lokakuun lopussa. Mielelläni pysyisin nyt tässä keventyneessä tahdissa, olisi aikaa vähän päästä kärryille ja kiinni tähän täkäläiseen hurjaan opiskelutahtiin. Keväällä meillä on muutamia suoritustavoiltaan helppoja ja ihan mielenkiintoisia vaihtareille suunnattuja kursseja Tanskan kulttuurista, joilla voisi hyvin paikata tuota pisteiden puuttumista. Katsotaan, miten tilanne kehittyy.

Olen kuitenkin pienestä luovuttajan leimasta huolimatta, todella onnellinen siitä, että pystyn nyt oikeasti keskittymään sekä antropologian perusteisiin että tanskan kurssiin. Kandiakin pystyisin tässä hyvin hiljakseen aloittelemaan. Niin ja ensimmäinen tanskan tunti on huomenna! Hyppäsin yhden vaikeusasteen yli suoraan Beginners 2 -tasolle, joten eiköhän haastetta tuossakin aikalailla riitä. Katsotaan, miten pihalla ja stresseissä olen huomisen tunnin jälkeen.

Väsymys on hieman helpottanut, mutta unohtelu on tullut senkin edestä kuvioihin mukaan. Lähimuisti on aivan toivoton. Tuntuu ettei muista, mitä on tehnyt tunti sitten, saati edellisenä päivänä. Havahdun useita kertoja päivässä tunteeseen, että olen unohtanut lukita pyörän. Lopulta se on aina ollut lukossa. Joudun sopimaan menoja moneen kertaan uudelleen, koska olen unohtanut, että pitikin olla jossain muualla tuona sovittuna ajankohtana. Olisi ihana vain saada hengähtää ja laittaa oma pääkoppansa järjestykseen. Se ei valitettavasti vaan kovin helposti onnistu, kun tuntuu, että koko ajan pitää tulla ja mennä. Ja niinä pieninä hetkinä kuin on aikaa itselleen ja lepäämiselle, on huono omatunto, kun jätti jonkun menon välistä. Mutta eiköhän tämäkin ole sellainen asia, joka ajan kanssa menee ohitse. Niin kuin, jotenkin kuvittelin ettei kulttuurishokkia tulisi ollenkaan, kun en tämän kauemmas kotoa lähtenyt, mutta kyllä se pirulainen vain sitten jostain hiipi tännekin. No pitää vain tehdä sen kanssa sinunkaupat ja tulla toimeen niin kauan kuin tätä vaihetta kestää.