Meillä on koko talosta katkaistu remontin takia lämmöt kesän ajaksi. Mikä on nyt johtanut sitten siihen, että tällä hetkellä mun varpaat palelee villasukissa ja sormetkin on vähän kohmeessa. Niin, että kesäkö se nyt oli vai? No onneksi tähän on jo pikku hiljaa tottunut. Ja toisaalta on tämä viileys mukavampaa kuin se, että olisi liian kuuma. Aina voi hypätä vaikka kylpyyn lämmittelemään!
Jos sitten kuitenkin vähän lämpimämmän kolon löytäisi ensi vuodelle. En tiedä monta kymmentä viestiä olen jo kirjoitellut yksityisille vuokranantajille Kööpenhaminaan. Ihan liian monta, sen tiedän. Tarjouksia on tullut kaksi, jotka molemmat vähän liian epämääräisiä ja ei minua. Vaikka epätoivoinen olenkin, niin en nyt kuitenkaan niiiin epätoivonen. En ihan ole viitsinyt tarttua niihin.
Opiskelija-asunnot olivat yksi suuri vitsi. Niitä pääsi tavoittelemaan odottelemalla tunnuksia sivustolle, jonka kautta pystyi tarkastelemaan vapautuvia asuntoja ja tekemään varauksen. Päivänä jolloin varaustunnusten piti saapua sähköpostiin, ei niitä lähetetty, koska eivät kuulemma uskaltaneen sivun epävakauden takia varausta vielä mahdollistaa. Aloitusajankohta siirrettiin seuraavalle viikolle. Uutena päivämääränä varaussivusto avattiin vasta iltamyöhään, reilusti Tanskan toimistoajan jälkeen. Toisin kuin oli ilmoitettu. Itse päivittelin sähköpostia maanisesti melkein aamu seitsemästä asti. Kerkesin matkustaa Mikkelistä Helsinkiin ennen kuin varauksen mahdollistava sähköposti saapui. Olin sivustolla ehkä kaksi minuuttia. Noiden kahden minuutin aikana huomasin, että kaikki tarjolla olevat vaihtoedot sijaitsivat todella kaukana kampukselta ja maksoivat silti reilusti enemmän kuin keskustan, lähellä kampusta sijaitsevat, yksityisen soluhuoneet. Ainoat pari huonetta, joihin minulla olisi ollut varaa, olisi pitänyt jakaa jonkun kanssa. Ei kiitos, varsinkaan 600 eurolla kuussa. Niin ja sivuhan kaatui sitten tuon kahden minuutin jälkeen. Hienoa.
Tiesin, että vuokra-asunnon, edes soluhuoneen, löytäminen Kööpenhaminan yksityisiltä markkinoilta on todella tiukkaa ja vaikeaa. Silti olen yllättynyt ja lähes shokissa siitä, miten mahdottomalta prosessilta tämä tuntuu. Kamalinta on se, kun ei saa löytämistään huoneista innostua, kun hakijoita on kymmenittäin ja valituksi tuleminen hyvin epätodennäköistä. Tällä hetkellä hankalaa edes innostua koko lähdöstä, kun kaikki on niin epävarmaa. Voimattomuuden tunne on lamauttava. Kaiken mahdollisen teen ja olen tehnyt, mutta se ei tunnu muuttavan tilannetta. Ainakaan tässä hetkessä. Ehkä sitten pitkällä tähtäimellä. Vaikea muistaa, että asioilla on tapana järjestyä, kun sähköpostiin tipahtelee "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun" tyyppisiä viestejä päivittäin.
Vaikka vielä ei olekkaan ihan kamala hätä, lähtöön kun on kuitenkin vielä melkein kaksi kuukautta, iskee silti pienoinen paniikki. Varsinkin kun on luonteeltaan suunnittelija. Ahdistaa kun en voi, noh suunnitella, elämää ja siihen liittyviä asioita etukäteen. Kaipa tämä pitää kohdata opettavaisena ja kasvattavana prosessina. Tällä hetkellä en vaan jaksaisi kasvaa. Tekee vaan mieli vältellä kaikkea lähtöön liittyvää.
Koko kevät on ollut epävarmuudesta toiseen siirtymistä. Tiedän, että kunhan asunto järjestyy, ei epävarmaa ole enää kuin se, että pääsenkö haluamilleni kursseille. Tai no, elämähän on yhtä isoa epävarmuutta sekä sen kohtaamista ja yli pääsemistä. Eiköhän näitä epävarmuuksia tulevan vuoden varrelle mahdu aika monta. Olkoon tämä reilu puolivuotinen hyvänä alkuna valmistamaan ensi vuoteen. Tämä tekee minulle ihan hyvää. Odotan sitä hetkeä kuin voin aloittaa jännittämisen. Sen kanssa olen parempi elämään kuin epävarmuuden. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti